.

.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Luovan koulupiiri lastensa puolesta

Me Luovan koulupiirin alueella asuvat lapsiperheet olemme saaneet olla siinä onnellisessa asemassa, että alueellamme on lähikoulun lisäksi toimiva esiopetuspaikka sekä päivähoitopaikkoja lapsille. Läheltä löytyvät palvelut olemme kokeneet kotoisiksi ja ennen kaikkea lapset huomioon ottaviksi.

Itsestään selvää tämä ei kuitenkaan ole ollut. Vuonna 2013 ryhmiksinä toimineet päivähoitopaikat aiottiin lakkauttaa ja eskari siirtää Kurikan keskustaan. Alueen viisi kylää - Luopa, Myllykylä, Opas, Salonkylä ja Varpahaiskylä - yhdistivät voimansa, keräsivät adressin sekä järjestivät avoimen keskusteluillan päivähoidon ja esiopetuksen säilyttämisen puolesta. Kaupunginvaltuusto tekikin päätöksen, jonka mukaan päivähoito alueella jatkuu Salon päiväkodissa, kunnes Luovan koulun yhteyteen rakennetaan uusi päiväkoti.

Uskoimme ja luotimme, että asia etenee kaupunginvaltuuston päätöksen mukaisesti. Hiljattain saapui kuitenkin viesti, jossa pyydettiin kannanottoa Luovan päiväkodin tulevasta sijoituspaikasta. Edes hyvällä huumorilla on vaikea ymmärtää, miksi kaksi muuta Luovan päiväkodin tonttivaihtoehdoista on sijoitettu kokonaan Luovan koulupiirin alueen ulkopuolelle.

Viestin saavuttua ilman sen suurempaa pohjustusta arvatenkin hämmennys tilanteesta on suuri. Jos koulun yhteydessä oleva tontti ei ole tarpeita vastaava, sopivan tontin löytyminen alueeltamme on vain järjestelykysymys.

Tulemme pitämään kiinni siitä, että päivähoidon ja esiopetuksen tulee jatkossakin säilyä Luovan koulupiirin alueella. Lapsia alueellamme on päiväkodin hoitopaikat täyttävä määrä.


Nostamme aiheen esille, sillä arvailujen sijaan haluamme todenmukaista tietoa asian etenemisestä ja sen taustoista. Kuntalaisina haluamme tulla aidosti kuulluiksi lastemme kasvatusta koskevissa asioissa. Lasten hyvinvoinnin tulee olla ensisijainen intressi näistä asioista päätettäessä - esimerkiksi pitkät kuljetusmatkat eivät tue tätä.

Päätöksenteolla tulee tukea alueemme mahdollisuutta pysyä elinvoimaisena. Onhan sen sijainti 3-tien varrella tulevan kuntaliitoksen myötä entistä keskeisempi.

Viime vuodet ovat osoittaneet alueeltamme löytyvän vahvaa yhteishenkeä ja aktiivisuutta. Töitä tilojen ja ulkoilualueiden parantamiseksi on tehty talkoovoimin ja aktiiviset kyläläiset ovat omatoimisesti polkaisseet käyntiin kerhoja ym. harrastustoimintaa lapsille ja aikuisille. Täällä on monessa mielessä ollut hyvä asua ja elää - toivomme näin olevan jatkossakin.

Kylät lastensa asialla
LUOPA • MYLLYKYLÄ • OPAS • SALONKYLÄ • VARPAHAISKYLÄ

Alkuperäinen kirjoitus julkaistu Kurikka-lehdessä 25.03.2015 otsikolla "Arvoisat kuntapäättäjät!".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi - tervetuloa ottamaan osaa myös Myllykylän tapahtumiin!